Etsi
Menu
Uutta infraa tehden, olemassa olevaa päivittäen sekä huolto- ja kunnossapitopalveluilla varmistamme toimivan yhteiskunnan ja mutkattoman arjen edellytykset.
Hotelli Haikko investoi sähköautojen latausinfraan. Tapasimme hotellin omistajan Veikko Vuoriston, joka kertoi miksi latausinfra on hotellille tärkeä.
Turvatikas Safety Ladder on turvannut Suomen kantaverkkoyhtiö Fingridin voimalinjoja jo yli 20 vuoden ajan.
Valokuitusen tavoitteena on investoida pientaloalueiden valokuituun koko maassa. Valokuitusen verkon rakentaa Eltel.
Eltel ylläpiti DNA:n nk. tapahtumavaunuja kesällä 2022. Tapahtumavaunujen tekniikka mahdollistaa mobiiliyhteyksien riittävän kuuluvuuden alueella, jolle kerääntyy runsain joukoin ihmisiä. Kuten esimerkiksi festareilla.
Eltel toteutti avaimet käteen -latausratkaisut valtakunnallisesti ja asensimme latausasemat samanaikaisesti seitsemälle paikkakunnalle.
Helen Sähköverkon ja Eltelin kumppanuus Helsingin sähkönjakeluverkon rakentamisesta ja ylläpidosta.
Volvo on valinnut Eltelin latausasemien asentamisen kumppanikseen. Koko maan laajuisena toimijana voimme palvella Volvon asiakkaita kattavasti niin asentamisen kuin huollon palveluissa.
Rakennamme EPV Tuulivoimalle uutta sähköasemakokonaisuutta ja saneeraamme EPV Alueverkolle kytkinlaitoksia.
Järvi-Suomen Energia Rantasalmen-hankkeessa erityistä kiitosta saimme asiakkaalta loppudokumentoinnin korkeasta laadusta.
Eltel toteuttaa sähköautojen latausjärjestelmiä muun muassa Kempowerille, Ionitylle, Volvolle, Virralle ja Fordille.
Eltelin Taaleri Energialle rakentamassa Oltavan tuulipuistossa siirtolinja halkaisee tuulipuiston. Oltavan tuulipuisto valmistui kesällä 2020.
Voimajohtorakentamista kaupungeista erämaaolosuhteisiin. Fingrid arvostaa ennen kaikkea Eltelin maan laajuista verkostoa, vastuunkantokykyä ja kunnossapidon kokonaisvaltaista osaamista.
Eltelillä ja Joensuun kaupungilla on allianssisopimus, jossa ulkovalaistuksen suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito on Eltelin vastuulla, kaupungin kanssa sovittujen suuntaviivojen mukaisesti.
Operational Excellence -mallin mukainen jatkuva parantaminen ja digitaalisiin ratkaisuihin panostaminen ovat avain menestymiseen asiakasyhteistyössä.
Olemme toteuttaneet aurinkoenergiaratkaisuja mm. Fortumille ja Vaasan Sähkölle.
Eltel rakensi sähkönjakeluyhtiö Kajavelle kaksi 110 kV voimajohtoa vahvistamaan toimitusvarmuutta ja tuulisähkön siirtotarpeita.
Eltelillä ja Elenialla on pitkä kumppanuushistoria. Eltel hoitaa Elenian töitä Pirkanmaan, Keski-Suomen ja Pohjanmaan alueilla.