Joensuun kaupungin ulkovalaistusta ylläpitää Eltel
Eltelin vastaa Joensuun kaupungin ulkovalaistuksesta
Sopimuksen piiriin kuuluvat ulkovalaistus kokonaisuudessaan, liikennevalot ja avattavat sillat. Toimintaa suunnittelemme yhdessä kaupungin kanssa ottaen huomioon koko kaupungin tilanteen perinteisen projektikohtaisen pirstaleisen suunnittelun sijaan. Näin vältymme tilanteilta, joissa esimerkiksi kaksi vierekkäistä katua on suunniteltu eri tavalla valaistavaksi.
Myös rakentaminen helpottuu, kun voimme yhteensovittaa projektit ja varautua jo edellisen rakennusvaiheessa seuraavaan projektiin. Huoltoa helpottaa yhtenäinen tyyli ja valaisinkanta; ei tarvita niin montaa erilaista tuotetta ja tuotekohtaiset niksit on helpompi oppia.
Allianssin puitteissa kehitämme Joensuun valaistusta yhteistyössä kaupungin kanssa
Kunnossapidon asentajien palautteen perusteella saamme kokonaiskuvan saneeraustarpeesta ja pystymme kohdentamaan saneeraukset sinne missä on eniten tarvetta.
Saneeraukset tehdään kaupungin asettamien tavoitteiden mukaisesti ja mukana päätöksenteossa tarkastellaan esimerkiksi energiatehokkuutta, kohteiden tärkeysjärjestystä ja budjettia.
Kuvat:
Yllä olevassa kuvassa Joensuun keskustassa sijaitsevan Vapaudenpuiston saneeraus, jonka yhteydessä uusittiin valaistus, tapahtumasähköt sekä kohdevalaistusta. Kuvassa käynnissä keskuksen vaihtotyö.
Alla olevassa kuvassa rakennamme Joensuun kaupunkikeskustayhdistys Virta ry:n jouluvalaistusta. Asentajamme Tuomo Pöllänen ja Kari Nissinen nostokorissa. Kuva: Sanomalehti Karjalainen / Kimmo Kirves.
Yhteyshenkilö
Pekka Loitokari
Katu- ja tievalaistus, liikennevalot, erikoisvalaistus
Puh. 040 311 3019
pekka.loitokari@eltelnetworks.com