Jatkuva oppiminen osana jokapäiväistä työtä

Tuomo Haavisto aloitti Eltelillä aikoinaan sähköasentajana. Vuosien varrella hän on työskennellyt niin projektipäällikön, tiimipäällikön kuin työpäällikön tehtävissä. Työssään Haavistoa motivoi erityisesti uuden oppiminen. Jos on valmis oppimaan ja tekemään ahkerasti töitä, tarjoaa Eltel hyvät mahdollisuudet kehittymiselle.

– Tulin taloon etäluettavien mittareiden vaihtotehtäviin Pirkanmaan alueelle. Nyt kaikki sähkömittarit on vaihdettu koko tässä maassa ja koko ala on siirtynyt eteenpäin, Haavisto kertoo. 

Vaihtuvat työtehtävät tarjoavat mahdollisuuden kehitykselle

Pirkanmaalta Haavisto siirtyi Eltelin Maskun toimipisteelle verkostoasentajaksi. Sen jälkeen hän on toiminut useissa eri tehtävissä. Parhaillaan hän työskentelee projektipäällikkönä projektissa, jossa rakennetaan latausasemia sähköautoille. 

– Yksi hyvä esimerkki ovat huoltoasemat, joihin rakennamme nopeita latausasemia, Haavisto sanoo.

– Projektipäällikkönä valvon, että projekti pysyy budjetissa ja että asiakas on tyytyväinen, hän jatkaa. 

Eltelin Solar & Charge -tiimi toimii koko Suomen alueella. Koska asennuksia tehdään ympäri maan, täytyy Haaviston tehdä iso osa töistään etänä. 

– Minun on vain luotettava ihmisiin ja raportteihin siitä, että kaikki toimii työmaalla oikein, Haavisto toteaa. 

Eltel kouluttaa työntekijöitään jatkuvasti

Sähkö- ja tietoliikenneala kehittyy vauhdikkaasti koko ajan. Tämä edellyttää myös Elteliltä ja Eltelin työntekijöitä jatkuvaa oppimista. Haavisto on toiminut nykyisessä työtehtävässään nyt noin vuoden ajan ja kaikista eniten häntä motivoi omissa tehtävissään juuri uuden oppiminen. 

Uusien asioiden oppiminen on osa tätä alaa. Eltel kouluttaa meitä koko ajan. Tämä tukee meidän kehittymistämme alalla todella hyvin, Haavisto kiittelee.

– Uusien asioiden oppiminen on osa tätä alaa. Eltel kouluttaa meitä koko ajan. Tämä tukee meidän kehittymistämme alalla todella hyvin, Haavisto kiittelee. 

– Mielestäni Eltel on tasa-arvoinen työyhteisö. Jos on ahkera ja tavoitteellinen, on täällä mahdollisuus menestyä, hän kiteyttää.

Katso Eltelin avoimet työpaikat

Olemme alan suurin työnantaja Suomessa. Tutustu avoimiin työtehtäviimme Suomessa ja liity porukkaan!

Hae meille!

Yhteyshenkilö

Eltel Rekrytointi

Henkilöstöhallinto / HR
rekrytointi@eltelnetworks.com