Hyvä työilmapiiri ja Eltelin laajat uramahdollisuudet

Tiimipäällikkönä toimiva Jarno Ylitalo tuli Eltelille töihin puolitoista vuotta sitten. Pääkaupunkiseudulle muuttaessaan hänelle oli jo kertynyt paljon kokemusta sähköverkkotöistä ja Eltel oli tullut sitä kautta tutuksi. Niinpä Ylitalo päätti tuolloin hakea yritykseen tiiminvetäjäksi. Siitä hän yleni nopeasti tiimipäälliköksi liiketoiminnan kasvaessa.

- Puolentoista vuoden aikana olen rekrytoinut itselleni viisi asentajaa ja kaksi toimihenkilöä. Nyt olisi tarkoitus vielä jatkaa kasvattamista mahdollisimman paljon, Ylitalo toteaa.

29-vuotiaan Ylitalon vastuulla on Eltelin teollisuuden liiketoiminta Uudellamaalla. Asiakkaina on teollisuuden laitoksia ja muita, jotka tarvitsevat rakennuksiin liittyviä pääsähkönjakelun ratkaisuja.

Meillä on esimerkiksi tällä hetkellä sellainen projekti, jossa asiakas haluaa päästä eroon maakaasusta ja sen riskeistä. Tuomme 110 kilovoltin maakaapelin heidän sähköasemalleen, jonka rakennamme, ja siitä pääsähkönjakeluun asti.

Ylitalon mielestä Eltelille sopivat positiiviset ihmiset, joilla on halu saada asiat onnistumaan. Sellaiset, jotka löytävät ratkaisuja ongelmien sijaan. Sellaisia tekijöitä hän on omaan tiimiinsäkin palkannut.

Iso sekä ketterä

Ylitalolla oli etukäteen mielikuva isosta yrityksestä, jossa toimiminen voi olla välillä kankeaa organisaation laajuuden vuoksi. Käytäntö on kuitenkin muuttanut tätä käsitystä, sillä Eltelillä tiimien välinen yhteistyö on osoittautunut sujuvaksi ja joustavaksi. Ylitalon mukaan koko yrityksessä vallitsee hyvä yhteishenki, jossa ihmiset tukevat ja kannustavat toisiaan.

- Nyt kun täällä on ollut töissä, on kyllä paljon parantunut se fiilis. Olen ollut tekemisissä tosi paljon eri osa-alueiden kanssa, tehnyt jakeluverkkojen ja eri toimialojen kanssa yhteistyötä sekä firman sisällä joutunut paljon luovimaan. Täällä on kyllä kaikki onnistunut hienosti, ja kaikilla on sellainen halu auttaa ja toimia yhdessä.

Tiimipäällikön tehtävissä keskeistä on katsoa tulevaisuuteen ja huolehtia siitä, että liiketoiminta pysyy taloudellisesti kannattavana. Lisäksi Ylitalon vastuulla on omalta osaltaan edistää yrityksen liiketoiminnan kasvua esimerkiksi solmimalla uusia asiakassuhteita ja vilkastuttamalla myyntiä. Ylitalo näkee erityisen tärkeäksi tehtäväkseen myös ihmisistä huolehtimisen ja heidän arkensa helpottamisen, sillä se tapaa ketjuuntua alaspäin ja vaikuttaa siten laajasti yrityksen sisällä. Ylipäätään hyvät vaikutusmahdollisuudet ja toiminnan kehittäminen motivoivat Ylitaloa nykyisessä työssä.

- Kaikista eniten kiehtoo se, että tämä on uuden rakentamista, jossa pääsen itse vaikuttamaan jokaiseen asiaan, mihin olen kosketuksissa: tulevaisuuteen, alaisiin, kaikkeen. Se oli semmoinen asia, mistä itse innostuin tässä positiossa. Sitten tulevaisuudessa myös se, että miten pystyn jalostamaan tätä toimintaa ja jatkamaan sitä vielä paremmin.

Monia polkuja

Ylitalo kertoo työyhteisönsä Eltelillä olevan tiivis ja avoin. Työkaverien kanssa on läheiset välit, ja ihmisille on helppo puhua ja jakaa mielen päällä olevia asioita. Ylitalon tiimi tekee talolla myös paljon yhteistyötä muiden toimialojen kanssa, ja yhteydet muihin tiimeihin ovat niin ikään hyvät. Yhtenä Eltelin suurimmista vahvuuksista hän näkee sen, kuinka ison organisaation mahdollistama laaja osaaminen yhdistyy ilmapiiriin, jossa ihmisten on helppo lähestyä toisiaan ja hyötyä toistensa ammattitaidosta.

- Eltelillä on paljon asiantuntemusta. Täällä on ihmisiä, joilta löytyy vastauksia, vaikkei itseltä niitä välttämättä löytyisikään. Aina on apua saatavilla, kun sitä tarvitaan.

Monipuolisena organisaationa Eltel tarjoaa paljon mahdollisuuksia työntekijän uralle. Ylitalo toteaa, että monia eri toimialoja käsittävässä yrityksessä on aina jossain tarvetta osaajalle. Jos omaan arkeensa alkaa kaivata muutoksia, sopivia ratkaisuja kyllä löytyy.

- Myös kova työ palkitaan yleensä ihan ylätasolta asti. Huomioidaan se, kun asioiden eteen näkee oikeasti vaivaa ja jaksaa suorittaa omaa työtään vähän paremmin joka päivä, Ylitalo lisää.

Ylitalon mielestä Eltelille sopivat positiiviset ihmiset, joilla on halu saada asiat onnistumaan. Sellaiset, jotka löytävät ratkaisuja ongelmien sijaan. Sellaisia tekijöitä hän on omaan tiimiinsäkin palkannut.

- Eltel on mielestäni hyvin positiivisluontoinen, kehityshaluinen ja sellainen hyvällä draivilla oleva firma. Täällä on ollut aina miellyttävää olla töissä.

Katso Eltelin avoimet työpaikat

Olemme alan suurin työnantaja Suomessa. Tutustu avoimiin työtehtäviimme Suomessa ja liity porukkaan!

Hae meille!

Yhteyshenkilö

Eltel Rekrytointi

Henkilöstöhallinto / HR
rekrytointi@eltelnetworks.com