Katu- ja tievalaistus

Valaistusratkaisut kytkeytyvät yhä enemmän muuhun infrarakentamiseen. Smart City -hankkeet, esineiden internet ja erilaiset automatisoidut ja tekoälyyn pohjautuvat valaistusratkaisut ovat nykypäivää. Eltelillä on kyky tarjota oman talon valikoimista osaaminen moderneihin ja samalla kustannustehokkaisiin ratkaisuihin kaikkialla Suomessa.

Älykäs valaistus

Katu- ja tievalaistuksessa on meneillään murros, jossa vanhaa tekniikkaa korvataan uusilla, entistä automatisoidummilla järjestelmillä. Eltelin vahva osaaminen ja kokemus kattavista sähkönjakelu- ja tietoliikenneverkkopalveluista erottaa meidät kilpailijoistamme. Voimme tarjota asiakkaalle kokonaisvaltaista osaamista avaimet käteen -periaatteella koko Suomen alueella. 

Valaistusverkkojen ammattilainen

Suunnittelemme, rakennamme ja ylläpidämme monipuolisia katu- ja tievalaistusverkkoja. Toteutamme myös erilaisia liikunta-alueiden valaistuksia. Osaavan henkilöstön ja nykyaikaisen kaluston avulla olemme kannattava valinta asiakkaille koko Suomen alueella.

Erotumme innovatiivisilla energia- ja kustannustehokkailla ratkaisuilla, sekä laajalla valtakunnallisella toiminta-alueella. Yksi esimerkki tästä on Eltelin allianssisopimus Joensuussa, jossa meillä on kokonaisvastuu kaupungin valaistusverkoista kaupungin kanssa sovittuen raamien puitteissa.

Tutustu referensseihimme alla olevien linkkien kautta!

Yhteyshenkilö

Pekka Loitokari

Katu- ja tievalaistus, liikennevalot, erikoisvalaistus
Puh. 040 311 3019 pekka.loitokari@eltelnetworks.com