Eltelin kiinteän televiestinnän liiketoiminta on allekirjoittanut 15 miljoonan euron arvoisen kolmivuotisen sopimuksen yhdessä DNA:n kanssa
Uuden sopimuksen myötä Eltelistä tulee merkittävä palveluntuottaja DNA:n kiinteiden televerkkojen palveluissa. Sopimus sisältää DNA:n kuitu- ja kupariverkkojen rakennustöitä, asennuksia sekä huoltopalveluita. Lisäksi sopimukseen sisältyy yritys- ja kuluttaja-asiakkaiden palvelutoimitukset Etelä-Suomessa. Sopimus on voimassa helmikuusta 2016 tammikuun 2019 loppuun.
Jan Tamlander, Director of Transmission Networks, DNA Ltd kommentoi:
”Meidän kokemuksemme Eltelin kanssa tehdyistä projekteista ovat olleet positiivisia ja he ovat aina tehneet toimitukset ajallaan keskittyen myös laatuun. Me uskomme, että Eltelin laaja-alainen osaaminen tulee olemaan arvokasta tärkeissä kiinteän televerkon kehitysprosesseissamme.”
Peter Uddfors, President – Fixed Communication, Eltel AB kommentoi:
“Muutaman vuoden jälkeen olemme hyvin kiitollisia, että meidät on taas valittu DNA:n pitkäaikaiseksi johtavaksi yhteistyökumppaniksi Suomessa. Uskomme, että Eltelin prosessit tuettuna moderneilla IT-ratkaisuillamme tuovat lisäarvoa DNA:lle ja Eltelille sekä edelleen parantavat laatua, toiminnan tehokkuutta ja asiakastyytyväisyyttä.”
Lisätietoja:
Ingela Ulfves
VP, IR and Group Communications
Tel: +358 40 311 3009, ingela.ulfves@eltelnetworks.com
Hannu Tynkkynen
SVP, Group Communications
Tel: +358 40 311 4503, hannu.tynkkynen@eltelnetworks.com
Jan Tamlander,
Director, Transmission Networks
Tel: +358 44 044 2841, jan.tamlander@dna.fi
DNA lyhyesti
DNA Oy on suomalainen tietoliikennekonserni, joka tarjoaa yhteydenpitoon, viihtymiseen ja työntekoon laadukkaita puhe, data- ja tv-palveluita. DNA on Suomen suurin kaapelioperaattori ja johtava maksu-tv-toimija sekä kaapeli- että antenniverkossa. Yritysten osalta DNA näkee keskeisenä kasvualueena ajasta ja paikasta riippumattoman uuden työn, joka mahdollistuu älykkäillä päätelaitteilla, monipuolisilla viestintäpalveluilla ja nopeilla yhteyksillä. DNA:n liikevaihto vuonna 2014 oli 831,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto 25,6 miljoonaa euroa. DNA:lla on yli 3,5 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Konserniin kuuluu myös DNA Kauppa, Suomen laajin matkapuhelimia myyvä myymäläketju. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, Twitterissä @DNA_fi ja Facebookissa.
Eltel lyhyesti
Eltel on johtava eurooppalainen teknisten palveluiden toimittaja infraverkkotoimialalla, joka palvelee yhteiskunnan kriittisiä infrastruktuuriverkkoja. Toiminta jakaantuu kolmeen segmenttiin: Power, Communication ja Transport & Security. Toiminta-alueina ovat Pohjoismaat, Baltia, Puola, Saksa, Iso-Britannia ja Afrikka. Eltel tarjoaa laajan valikoiman palveluita ulottuen suunnittelu-, rakentamis- ja ylläpitopalveluista aina kokonaisvaltaisiin projektitoimituksiin asti. Yhtiöllä on monipuolinen sopimuskanta sekä uskollinen, kasvava asiakaskunta suurten verkonomistajien joukossa. Eltelin palveluksessa työskentelee tällä hetkellä noin 9300 työntekijää ja konsernin liikevaihto oli 1,242 miljardia euroa vuonna 2014. Eltelin osake on ollut listattuna Nasdaq Tukholmassa helmikuusta 2015 lähtien.