Eltelille pitkäaikaisia tievalaistuksien hoitosopimuksia ELY -keskukselta

Eltel ja ELY -keskus ovat päässeet sopimukseen tievalaistuksien kunnossapidosta useilla eri ELY -keskuksen hallinnoimilla tiealueilla Suomessa. Solmitut sopimukset tuovat Eltelille kaksi uutta sopimusaluetta ja yksi alue jatkuu laajennettuna toukokuussa uuden sopimuskauden alkaessa. Pisimmillään sopimukset jatkuvat jopa vuoteen 2021.

Eltelin vastuulla on varmistaa tievalaistuksen toimivuus, vaihtaa ikääntyneet polttimot, sekä  suorittaa muut asiaankuuluvat kunnossapitoon liittyvät toimenpiteet. Sopimukseen kuuluu myös jatkuva viankorjausvalmius kolari- ja muiden onnettomuustilanteiden vaatimien valaistukseen liittyvien hätätöiden hoitamiseksi. Myös saneerausten suunnittelu ja omaisuustietokannan ylläpito kuuluu Eltelin asiantuntijoille. 

-      Eltel on toiminut tievalaistuksen kunnossapidon palveluntuottajana jo useita vuosia, tuotepäällikkö Antti Ruohoniemi kertoo. Nykyinen sopimuksemme Itä-Uusimaan osalta jatkuu toukokuun alussa laajempana ja tämän lisäksi saamme kaksi uutta sopimusaluetta, Pohjois-Pohjanmaa-Kainuu alueen sekä Pohjois-Karjalan. Uudet sopimukset tuovat jatkuvaa katuvalotekemistä varsin laajalle alueelle ja parantavat kilpailukykyämme muiden katuvalaistustöiden tarjoamisessa, Ruohoniemi tietää. 

Lisätietoja:
Eltelin tuotepäällikkö Antti Ruohoniemi puh. 040 311 4433