Eltel paransi edelleen tulostaan vuonna 2013

• Konsernin liikevaihto kasvoi 0,4 % vuoteen 2012 verrattuna • Kaikki toimialat paransivat tulostaan • Jatkuva kysyntä verkoissa– Energia- ala kasvussa • Yleiskustannusten hallinta paransi tulosta

" Keskittyminen kannattavuuden parantamiseen volyymin kasvun sijaan kantoi hedelmää ja vaikutti meidän tulosriviin positiivisesti vuonna  2013 ", kertoo Eltel konsernin toimitusjohtaja Axel Hjärne. Alustavat tulokset osoittavat, että kaikki Eltelin tärkeimmät toimialat jatkoivat tuloksentekoa suunnitellun mukaisesti. Parannus edelliseen vuoteen on odotettavissa kun lopulliset tulokset julkaistaan.   

Kiitos vahvan viimeisen vuosineljänneksen, Eltelin liikevaihto vuonna 2013 ylittää vuoden 2012 vertailujakson. Liikevaihto oli 1.154.000,  jossa on 0,4 % kasvua edelliseen vuoteen verrattuna. (1,149). Telepalveluiden kysyntä jatkui vakaana ja sähköliiketoiminta taas on osoittanut selviä kasvun merkkejä. Eltelin palveluvalikoima, joka koostuu infrastruktuuriin tehtävistä investoinneista ja hankkeista  sekä huoltopalveluista, tuki edelleen yhtiön hyvää kehitystä. Henkilöstön määrä vuoden 2013 lopussa oli 8459, missä on 0,4 % vähennys verrattuna edelliseen vuoteen ( 8495 ). 

Tasapainoista kehitystä eri sektoreilla  - yleiskuluissa ja nettokäyttöpääomassa parannusta

Vuonna 2013 keskityimme kehittämään laatua ja toimintamme tehokkuutta. Teimme hyvää tulosta kaikilla markkinoilla. Voimansiirtoliiketoiminta solmi vuoden aikana useita merkittäviä sopimuksia sekä Pohjoismaissa, että Afrikassa. Yksi tärkeimmistä oli Stanettin kanssa tehty 37 miljoonan euron arvoinen sopimus. Sähkönjakelun liiketoiminnassa saimme päätökseen erittäin menestyksekkään etäluettavien sähkömittareiden vaihtoprojektin. Vaihdoimme Suomessa 600 000 mittaria ja saimme projektista erittäin hyvän palautteen asiakkaaltamme. Eltel on myös voittanut ulkoistuksia Vattenfallin alueilla Ruotsissa. 

”Eltel sulautti Smart Metering ja Sähkönjakelun yksikkönsä viime kesänä, mikä auttoi meitä hyödyntämään sisäisiä synergiaetuja entisestään. Sulautuminen vahvistaa kilpailukykyämme ja antaa meille mahdollisuuden osallistua muihin isoihin tarjouskilpailuihin esimerkiksi Norjassa”, Hjärne sanoo.

“Olemme tyytyväisiä tulokseemme, joka parani erittäin kilpaillulla telekommunikaation alalla. Näemme myös ensimmäisiä tuloksia uusien prosessiemme vaikutuksista sekä hyvin määritellyistä toiminnan mittareistamme. Rataliiketoimintamme laajeni Norjan markkinoille, jossa teimme 20 miljoonan euron sopimuksen Norjan valtion rautatieyhtiön Jernbaneverketin kanssa. Viranomaisverkot ja ilmailu –liiketoimintamme sai uuden monivuotisen sopimuksen Ruotsin ilmailuviranomaisen kanssa. Keskittyminen yleiskuluihin ja käyttöpääoman hallintaan on osoittanut hyviä tuloksia vuonna 2013.”

Uusi vuosi alkaa positiivisin odotuksin

Eltelillä oli oikein hyvä vuosi 2013. Olemassa olevien raamisopimustemme sekä uusien sopimusten kanssa olemme hyvässä asemassa vastaamassa vuoden 2014 haasteisiin. Tarjoustoiminta on vilkasta ja kilpailuasemamme hyvä. Edelleen pyrimme parantamaan tulosta niissä yksiköissä, joissa suoritus ei ole vielä halutulla tasolla.  Olemme vakuuttuneita, että näiden toimenpiteiden vaikutuksen tulemme näkemään vuoden 2014 aikana. Lopuksi haluamme kiittää asiakkaitamme luottamuksesta Elteliin vuonna 2013. Kiitän myös meidän työntekijöitämme, jotka ovat tehneet tämän kaiken mahdolliseksi”, Hjärne lopettaa.

Lisätiedot:

Axel Hjärne, President and CEO
Email: axel.hjärne@eltelnetworks.com  

Hannu Tynkkynen, Senior Vice President
Tel: +358 40 311 4503,
Email: hannu.tynkkynen@eltelnetworks.com