Eltel ja Elisa vahvistavat yhteistyötä – 19 henkilöä siirtyy PPO:lta Eltelille

Elisan ja PPO Yhtiöt Oy:n yritysjärjestelyn myötä 19 PPO:n tuotannon henkilöä siirtyy suoraan Eltelille. Kymmenen henkilöä siirtyy Mobiiliin ja yhdeksän Kiinteän Telen Pohjoisen yksikköön. Henkilöt siirtyvät Eltelille ns. vanhoina työntekijöinä.

Eltelille siirtyvät työntekijät ovat olleet päätökseen tyytyväisiä.
"Niistä vaihtoehdoista mitä täällä pyöriteltiin Eltel oli selvästi mieluisin, kertoi PPO:n toimihenkilöiden luottamusmies Kimmo Marjakangas. Eltelillä on iso ja toimiva yhtiö takana ja se antaa  uusia mahdollisuuksia tulevaisuutta ajatellen."

Järjestelyn myötä alueella tullaan siirtymään Elisan toimintamalliin.
”Elisa on tehnyt pitkään hyvää yhteistyötä Eltelin kanssa valtakunnallisesti, ja valitsimme Eltelin kumppaniksi myös PPO:n toimialueella”, kertoo PPO Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja, Elisan aluejohtaja Ari Punkkinen.

Mobiilin osalta uudet työntekijät tulevat  tekemään asennus- ja ylläpitotoimintaa laitepuolella.  Kiinteän  telen puolella työntekijät tulevat suunnittelu-, dokumentointi-  ja kenttäasennustehtäviin.

"Liiketoimintakauppa vahvistaa Eltelin alueellista asemaa sekä  valtakunnallista roolia Elisan toimittajana. Kauppa mahdollistaa myös Eltelin omien toimintamallien yhdenmukaistamisen ja tehostaa näin toimintaa", liiketoimintajohtaja Janne Kallionpää sanoo

Uudet työntekijät aloittavat Eltelillä 1.11.2013.

Lisätietoja:
Janne Kallionpää, johtaja Kiinteät Televerkot
janne.kallionpaa@eltelnetworks.com
puh. 040 311 3191