Eltel nimittänyt uuden kiinteän telebisneksen vetäjän

Peter Uddfors on nimitetty Eltel-konsernin kiinteät televerkot –liiketoimintayksikön uudeksi johtajaksi. Nimitys vahvistaa konsernin johtoryhmän kansainvälistä osaamista.

Peter Uddforsilla on taustalla vahva asiakassuuntautuneisuus. Hänen kansainvälinen kokemuksensa sopii hyvin Eltelin ja sen teleliiketoiminnan tulevaisuuden suunnitelmiin.

Peter Uddfors on suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon Tukholman KTH Royal Institute of Technologyssa. Hän siirtyy Eltelille toimitusjohtajan positiosta Micronic Mydata AB:ssä. Tätä ennen hän on toiminut AB Lorentzen & Wettren toimitusjohtajana sekä Cardo AB:ssä ja sen Pulp and Paper Solutions divisioonan johtajana.
Peter Uddforsilla on taustalla vahva asiakassuuntautuneisuus. Hänen kansainvälinen kokemuksensa sopii hyvin Eltelin ja sen teleliiketoiminnan tulevaisuuden suunnitelmiin.
“Olen hyvin vaikuttunut Eltelin toiminnasta ja sen johtavasta positiosta. Odotan mielenkiinnolla liittymistä sen organisaatioon, työskentelyä uusien kollegojen kanssa ja tulla osaksi Eltelin tulevaisuuden menestystä”, hän toteaa.
Axel Hjärne, Eltelin konsernijohtaja, kommentoi Peter Uddforsin nimitystä seuraavasti: “Peter on osoittanut aikaisemmalla urallaan loistavaa kykyä kasvattaa myyntiä ja parantaa kannattavuutta. Eltelillä hän tulee vastaamaan meidän suurimmasta liiketoimintayksiköstä, jonka tärkeimmät asiakkaat ovat Ruotsissa, Suomessa, Norjassa sekä Puolassa. Peter on hyvin asiakassuuntaunut ja osoittanut myöskin hyvää osaamista henkilöstön ja organisaatioiden kehittämisessä ja hyvien tulosten saavuttamisessa”.
Peter Uddfors siitryy uuteen positioonsa toukokuun alussa.
Peter Uddfors will take over the new position from the beginning of May.
Lisätietoja:…Peter Uddfors on suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon Tukholman KTH Royal Institute of Technologyssa. Hän siirtyy Eltelille toimitusjohtajan positiosta Micronic Mydata AB:ssä. Tätä ennen hän on toiminut AB Lorentzen & Wettren toimitusjohtajana sekä Cardo AB:ssä ja sen Pulp and Paper Solutions divisioonan johtajana.

“Olen hyvin vaikuttunut Eltelin toiminnasta ja sen johtavasta positiosta. Odotan mielenkiinnolla liittymistä sen organisaatioon, työskentelyä uusien kollegojen kanssa ja tulla osaksi Eltelin tulevaisuuden menestystä”, hän toteaa.

Axel Hjärne, Eltelin konsernijohtaja, kommentoi Peter Uddforsin nimitystä seuraavasti: “Peter on osoittanut aikaisemmalla urallaan loistavaa kykyä kasvattaa myyntiä ja parantaa kannattavuutta. Eltelillä hän tulee vastaamaan meidän suurimmasta liiketoimintayksiköstä, jonka tärkeimmät asiakkaat ovat Ruotsissa, Suomessa, Norjassa sekä Puolassa. Peter on hyvin asiakassuuntaunut ja osoittanut myös hyvää osaamista henkilöstön ja organisaatioiden kehittämisessä ja hyvien tulosten saavuttamisessa”.

Peter Uddfors siirtyy uuteen positioonsa toukokuun alussa.

Lisätietoja:

Senior Vice President Hannu Tynkkynen

p. +358 40 311 4503

hannu.tynkkynen@eltelnetworks.com