Siirtoverkot

Olemme rakentaneet Suomen kantaverkkoa sen alkuajoista lähtien. Vahva osaaminen perustuu 100-vuotiseen historiaan voimajohtojen rakentajana ja ylläpitäjänä. Avaimet käteen -projektien toteuttaminen vaatii korkealuokkaista ja laaja-alaista osaamista eri osa-alueilla kuten: projektin johtaminen, suunnittelu, logistiikka, työmaan johtaminen, maarakennustyöt, asennustyöt ja käyttöönotto ja kunnossapito.

Olemme asiakkaidemme kannattava valinta

Olemme asiakkaidemme kumppanina osaltamme huolehtimassa siitä, että Suomi saa sähköä häiriöttä. Palvelemme Suomen kantaverkkoyhtiötä Fingridiä ja muita voimajohtoasiakkaitamme kokonaisvaltaisella palvelupaketilla.

Asiakkaamme arvostavat maan laajuista osaajien verkostoa erikoistyökaluineen, Suomen laajinta alan asiantuntemusta ja vastuunkantokykyämme. Olemme alamme ainoa toimija, jolla on voimajohtojen kunnossapitoon erikoistunut yksikkö.

Suomi tähtää hiilineutraaliuteen vuonna 2035 ja haluamme olla asiakkaidemme kannattavin valinta esimerkiksi uusiutuvan energian siirtoratkaisuissa kasvavassa tuulipuistomarkkinassa.

Osaamisemme voimansiirtoprojekteissa perustuu päteviin projektipäälliköihin, ammattitaitoisiin, vaaditut luvat ja pätevyydet omaaviin asennusryhmiin sekä mittavaan erikoiskalustoon ja -laitteisiin.

Meillä on luotettava kumppaniverkosto, joiden kanssa olemme tehneet jo vuosia tuloksellista yhteistyötä.

Vastuullisuus

Teemme työmme vastuullisesti. Liikumme maastossa luontoa kunnioittaen ja mahdollisimman vähän jälkiä jättäen. Otamme huomioon erilaiset maanomistajat ja sidosryhmät. Meille on tärkeää, että yhteistyö kanssamme on sujuvaa.

Yksi tärkeimmistä asioista on taata työn tekemisen ja työympäristön turvallisuus. Koulutumme ja perehdytämme henkilöstöamme turvallisuusasioissa jatkuvasti.

Laadukas työn jälki on yksi arvoistamme ja oman työn tarkastukset liittyvät jokaiseen työvaiheeseen. Asentajamme ovat kokeneita ja osaaminen varmistetaan kattavalla koulutuksella ja näyttökokeilla.

Voimansiirtoverkkojen palveluitamme:

Voimajohtojen suunnittelupalvelut

  • Voimansiirtoverkkojen esi- ja yleissuunnittelu ml. ympäristöselvitykset, kartoitukset, maankäyttöoikeuteen ja luvitukseen liittyvät asiat kuten viranomaisluvat
  • Rakenne- ja sähkösuunnittelu
  • Käytössämme edistykselliset suunnittelumenetelmät ja hyödynnämme eri ohjelmistoja kuten: PLS-CADD, PLS-TOWER, ROBOT, BOCAD.

Voimajohtojen rakentamisen palvelut

  • Rakentaminen avaimet käteen -periaatteella
  • Johtojen peruskorjaukset ja muutokset
  • Vanhojen siirtojohtojen kapasiteetin lisäys, esim. korkean lämpötilan johtimilla.

Voimajohtojen kunnossapitopalvelut

  • Voimajohtoverkkojen kunnossapitoon erikoistuneet tiimimme palvelevat asiakkaitamme ympäri Suomen
    • Huoltosuunnitelmien laadinta ja ylläpito
    • Viankorjausvalmius ja varautuminen
    • Vuosi-, määräaikais- ja erikoistarkastukset sekä näihin liittyvät lausunnot
  • Voimajohtojen kasvuston käsittelypalvelut
    • Kasvustonkiertosuunnitelmien laadinta ja ylläpito
    • Voimajohtoaukeiden raivaus, pihapuut, reunapuiden käsittely ja helikopterisahaukset
  • Kaikki kunnossapitopalvelut avaimet käteen -periaatteella. Mikäli kiinnostuit kerromme mielellämme lisää!

Yhteyshenkilö

Tuomas Antikainen

Voimajohdot , sähköasemat, tuulipuistot
Puh. 040 311 3400 tuomas.antikainen@eltelnetworks.com