Jotta datakeskushanke etenee tavoitteiden mukaisesti, tietoliikenneratkaisut on hyvä huomioida jo varhaisessa vaiheessa. Ne ovat tärkeä osa toimivaa kokonaisuutta aina datakeskuksen sijainnin valinnasta sen ylläpitoon saakka. Paikallinen kumppani ja laaja operaattoriyhteistyö ovat avaintekijöitä hankkeen riskienhallinnassa ja aikataulussa pysymisessä.

Datakeskuksista on tullut olennainen osa digitaalista infrastruktuuria
Datakeskukset mahdollistavat yritysten pilvipalvelut, tekoälyn laskentakyvyn, datavarastoinnin ja kriittiset liiketoimintapalvelut. Samalla rakennettavien keskusten määrä kasvaa vauhdilla, erityisesti Suomessa, koska täällä on hyvät edellytykset datakeskustoiminnalle. Kasvu tuo mukanaan uudenlaisia odotuksia infrastruktuurilta.
Tietoliikenneyhteydet ovat datakeskuksen toiminnan perusedellytys ja usein yksi hankkeen merkittävimmistä riskitekijöistä, mikäli niitä ei huomioida riittävän ajoissa. Siksi yhteydet kannattaa suunnitella alustavasti jo ennen rakennuspaikan lopullista valintaa.
Datakeskuksen sijainnin valinta ratkaisee paljon – tietoliikenne on yksi avaintekijöistä
Datakeskushankkeen suunnittelu alkaa kysymyksellä sijainnin soveltuvuudesta. Vaikka sähköverkon kapasiteetti on usein määräävä tekijä, myös tietoliikenneyhteyksien saatavuus ja rakentamiskustannukset on selvitettävä samanaikaisesti.
Datakeskushankkeen alkuvaiheessa on ehdottoman tärkeää tehdä kattavat esiselvitykset verkkoyhteyksistä:
- Mitä runkoverkkoja ja operaattoreita alueelle on saatavilla
- Millaisia fyysisiä reittejä voidaan hyödyntää redundanssin takaamiseksi
- Mikä on yhteyksien rakentamisen realistinen budjetti ja aikataulu
Eltel tekee yhteistyötä kaikkien Suomessa toimivien valtakunnallisten operaattoreiden kanssa ja pystyy arvioimaan tilannetta kokonaisvaltaisesti ja puolueettomasti. Tämä antaa hankkeen omistajalle läpinäkyvän kuvan mahdollisuuksista ja auttaa välttämään yllättäviä kustannuksia myöhemmässä vaiheessa.
Verkon toimintavarmuus on datakeskukselle strateginen kysymys
Tietoliikenneyhteyksien häiriöttömyys on datakeskuksen strateginen elinehto. Verkon on kestettävä kasvava kapasiteetti ja mahdolliset vikatilanteet ilman palvelukatkoja. Tämä varmistetaan ensisijaisesti fyysisellä redundanssilla, jossa usealla erillisellä reitillä taataan yhteyksien jatkuvuus yhden reitin vaurioituessa.
Datakeskuksen käyttötarkoitus vaikuttaa siihen, miten yhteydet kannattaa toteuttaa.
Colocation-datakeskukset:
- Monen loppukäyttäjän vuokrasaleissa tarvitaan tyypillisesti yhteydet useilta eri operaattoreilta, jotta loppuasiakkaat voivat hyödyntää omia sopimuskumppaneitaan.
Hyperscale- ja AI-datakeskukset:
- Yksittäisen toimijan tai tekoälylaskennan tarpeisiin keskittyvissä datakeskuksissa korostuvat matala latenssi ja massiivinen kapasiteetti. Tällöin ratkaisu voi perustua yhteen pääoperaattoriin, kunhan fyysinen reittivarmennus on toteutettu aukottomasti.
Eltel palvelee datakeskuksia valitsemalla tarkoituksenmukaisen mallin: analysoimalla saatavilla olevat vaihtoehdot, suunnittelemalla kokonaisuuden ja rakentamalla yhteydet asiakkaan liiketoimintatarpeiden, ei pelkkien teknisten speksien, pohjalta.
Datakeskusten väliset verkkoyhteydet ja globaali saavutettavuus
Monet datakeskustoimijat rakentavat usean datakeskuksen kokonaisuuksia, jolloin keskusten välinen tiedonsiirto on kriittistä. Monella asiakkaalla onkin tarpeena rakentaa täysin omat, yksityiset kuituverkot.
Tämä malli mahdollistaa suurten datamäärien siirtämisen omien toimipisteiden välillä ilman välikäsiä, mikä on kustannustehokas ja turvallinen ratkaisu. Globaaliin verkkoon liittyminen tapahtuu tehokkaasti esimerkiksi Helsingin FI-CIX-liikennepisteen kautta, jonne Eltel on toteuttanut yhteyksiä useille toimijoille.
Eltel rakensi Equinixille uuden, kahdennetun runkoyhteyden, joka yhdistää yhtiön Helsingin konesalit toisiinsa sekä Pasilassa sijaitsevaan FI-CIX-tietoliikennesolmupisteeseen. Hanke sisälsi vaativia maarakennus- ja kuitutöitä tiiviissä kaupunkiympäristössä, mikä vaati tarkkaa projektinhallintaa ja yhteensovittamista olemassa olevan infrastruktuurin kanssa.
Tutustu Equinix-hankkeeseen täällä.
Sisäverkon ratkaisut – enemmän kuin pelkkää kaapelointia
Tietoliikenneinfran on palveltava kokonaisuutta myös datakeskuksen sisällä. Datakeskuksen sisäverkon laatu vaikuttaa suoraan palvelun suorituskykyyn.
Eltelin palvelut kattavat myös datakeskusalueen sisäpuoliset työt:
- Strukturoidut kaapeloinnit kytkimiltä palvelimille
- Kaapelihyllyjen ja laitekaappien asennukset
- Kuituverkkojen päätetyöt
- Asennukset palvelinsaleihin
Kun yksi toimija vastaa sekä ulko- että sisäverkon rakentamisesta, selkeytetään laajan projektin vastuunjakoa ja sujuvoitetaan aikataulutusta.
Varmista datakeskushankkeen onnistuminen kokeneen kumppanin avulla
Datakeskusten tietoliikenneyhteydet ovat strateginen tekijä, joka vaikuttaa sekä investointipäätöksiin että yrityksen kilpailukykyyn. Kun verkot suunnitellaan ja toteutetaan oikein, ne tukevat liiketoiminnan kasvua ja varmistavat palveluiden jatkuvuuden vuosiksi eteenpäin.
Eltel tukee datakeskusasiakkaita koko prosessin ajan:
- sijainnin arvioinnista
- verkon suunnitteluun
- rakentamiseen ja käyttöönottoon
- sisäverkon toteutukseen
- työmaavaiheen ratkaisuihin
- jatkuvaan ylläpitoon ja 24/7-tukeen
Tämä tekee Eltelistä yhden harvoista toimijoista Suomessa, joka pystyy rakentamaan ja ylläpitämään datakeskusten tietoliikenneinfran kokonaisuutena, yhden kumppanin mallilla.
Kysy lisää datakeskusten tietoliikenneverkkoasiantuntijoiltamme:
Joachim Silberstein
Puhelin: 040 311 2484
joachim.silberstein@eltelnetworks.com
Janne Karjalainen
Puhelin: 040 311 2705
janne.karjalainen@eltelnetworks.com