Eltel on voittanut Suomessa kolmen vuoden sopimuksen Elenia Oy:n kanssa sisältäen sähkönjakeluverkon rakennustyöt ja kunnossapidon. Sopimuksen arvo on arviolta 18 miljoonaa euroa ja sopimuskausi alkaa helmikuussa 2017. Nyt allekirjoitettu sopimus vahvistaa edelleen Eltelin tarjoaman palvelun toimituskapasitteettia.
Kolmen vuoden raamisopimus Elenian kanssa koskee sähkönjakeluverkon rakentamista ja ylläpitoa Suomessa. Sopimus käsittää neljä maantieteellistä aluetta Länsi-Suomen ja Tampereen alueilla. Sopimuskausi alkaa helmikuussa 2017 ja jatkuu tammikuuhun 2020. Sopimus sisältää myös kaksi kahden vuoden optiokautta tammikuuhun 2024 saakka.
Juha Luusua, Eltelin sähkönjakelun liiketoimintajohtaja kommentoi:
”Elenian suuret sähköverkkoon tehtävät investoinnit, joita ohjaa myös säänkestävä infrastruktuuri, tarjoavat meille kasvupotentiaalia tulevaisuudessakin. Muutaman viime vuoden ajan olemme tuoneet uusia menetelmiä esimerkiksi maakaapelointiin, jossa Eltelin suorituskyky on jatkuvasti parantunut. Kolmen uuden sopimusalueen voittaminen on hyvä esimerkki tästä. Pyrimme jatkossakin parantamaan tätä kehitystä ja edelleen nostamaan toimituskapasiteettiamme. Meidän kumppanuutemme Elenian kanssa on meille hyvin tärkeä, koska Elenia on yksi Euroopan sähkönjakelun edelläkävijöistä”
Lisätietoja:
Ingela Ulfves VP – Investor Relations and Group Communications
Tel: +358 40 311 3009 ingela.ulfves@eltelnetworks.com
Hannu Tynkkynen Director – External Communications and Sustainability
Tel: +358 40 311 4503, hannu.tynkkynen@eltelnetworks.com