Skip to content

Tiimi täynnä kovan luokan osaajia

Työpäällikkö Elisa Kalenius hakeutui Eltelille noin kolme vuotta sitten, koska kaipasi uusia haasteita ja hieman virkistystä työympäristöönsä. Päätös on osoittaunut oikein hyväksi, sillä Eltel on ollut Kaleniuksen omien sanojen mukaisesti mukava paikka tehdä töitä ja kehittyä. Kun ympärillä on osaava ja kokenut tiimi, on haasteellisetkin tilanteet helpompi ratkaista.

Kalenius työskentelee Eltel Networksilla Communicatons-liiketoiminnassa työpäällikkönä. Hänen vastuualueeseensa kuuluu Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alue.

– Hoidan tällä alueella toimittamista, viankorjausta ja laiterakentamista, Kalenius summaa.

Eltel tukee esimiestyössä

Kalenius ja hänen tiiminsä tekevät siis hyvin laajalla skaalalla tietoliikenneverkkoon liittyviä töitä aina rakentamisesta ylläpitoon ja nykyisin kupariverkon osalta myös purkamiseen.

– Vanhimmat asentajamme ovat aikoinaan olleet rakentamassa näitä puhelinkeskuksia silloin 40 vuotta sitten. Nyt he ovat sitten purkamassa niitä pois, Kalenius hymyilee.

Eltelin Kaakon tiimin kuuluu tällä hetkellä Kaleniuksen lisäksi yhteensä noin 30 ihmistä. Hänen omaan tiimiinsä kuuluu puolestaan 12 henkilöä. Esimiehenä Kalenius kokee aina saaneensa Elteliltä hyvin tukea.

– Eltel on tukenut minua esimiestyössä siinä mielessä tosi hienosti, että olen saanut koulutusta ja myös toteuttaa omia ideoitani, Kalenius kiittelee. 

eltel-kalenius-1

– Eltel on tukenut minua esimiestyössä siinä mielessä tosi hienosti, että olen saanut koulutusta ja myös toteuttaa omia ideoitani, Kalenius kiittelee.

Kokemus kantaa

Kolme vuotta sitten tehtyä päätöstä Eltelille hakemisesta ei ole tarvinnut katua. Kalenius on viihtynyt työssään hyvin.

– Eltel on ollut mukava paikka tehdä töitä ja kehittyä, Kalenius toteaa.

– Meillä on todella kovan luokan osaajia tiimissä ja paljon kokemusta. Se on oikeastaan se voima, mikä meitä tässä työarjessa kantaakin, hän iloitsee. 

Katso Eltelin avoimet työpaikat

Olemme alan suurin työnantaja Suomessa. Tutustu avoimiin työtehtäviimme Suomessa ja liity porukkaan!

eltel-_12a4505
eltel-ylitalo-uratarinaan

Tiimipäällikkö, Teollisuus

Jarno Ylitalo työskentelee Eltelillä teollisuustiimin tiimipäällikkö. Käy tutustumassa lisää hänen työhönsä!

ropponen_vilkutuskuva

Mobiiliasentaja

Jukka Ropponen työskentelee Eltelillä mobiiliasentajana. Lue lisää hänen työstään!

eltel_2020_12a8299_epi

Ura Eltelillä

Henkilöstömme on tärkeä osa Eltelin menestymistä – meillä pääset mielenkiintoisiin työtehtäviin ja saat vastuuta.

Yhteyshenkilö

eltel_2020_1485_epi

Eltel Rekrytointi

Henkilöstöhallinto / HR

rekrytointi@eltelnetworks.com